Jäseneksi liittyminen ja ohjeita!
Jäseneksi liittyminen ja ohjeita!
Julkaistu: 20.2.2020
Oulun Uinnilla on uusi jäsenrekisteri SuomiSportin kautta. Tästä syystä KAIKKIEN on kirjauduttava uuteen järjestelmään, vaikka onkin jo mukana toiminnassa. Myös kaikki perheen lapset tulee kirjata järjestelmään, myös ryhmissä olevat. Ryhmissä olevat ovat maksaneet jäsenmaksu tältä toimintakaudelta 1.8.2019-31.7.2020 kausimaksun yhteydessä. Perhejäsenille lähetetään jäsenmaksut jäseneksi liittymisen jälkeen toimistolta.
Linkki Oulun Uinnin jäsenhakemukseen
Oulun Uinnin perhejäseneksi voi liittyä seuran toiminnassa mukana olevan henkilön perheenjäsenet (samassa taloudessa asuvat). Tällöin he voivat käyttää sauna- ja pesutiloja, allastiloja (rata 8, liukumäki- ja kahluuallas, monitoimialtaan pääty, sekä satunnaisesti muitakin altaita) ja kuntosalia maksutta perheuintivuoroilla lauantaisin klo 15.30-18.30 ja sunnuntaisin klo 18.00-21.00. Jäsenmaksu vuodessa on 30€.
Lapsen liittäminen tiliin:
Olemme havainneet, että kun lapsen liittää palvelussa ensin omaan profiiliin “lisää lapsi” toiminnolla ja vasta sitten klikkaa sitä seuran jäsenkutsulinkkiä niin pitäisi onnistua paremmin. Myös jos lapselle lisää spostiosoitteen niin ongelmat ovat vähentyneet (sposti ei voi olla sama kuin jo palvelussa oleva).
Puoliso case:
Palvelun ideologia rakentuu Mydata filosofiaan, jossa jokainen hallinoi ja on vastuussa itse omista tiedoistaan palvelussa. Näin ollen täysi-ikäiset asioivat palvelussa itse. Hänen täytyy siis tehdä palveluun oma tili. Tässä videoohje tilin luontiin mikäli toimenpide ei ole tuttu.
Tilin luomisen jälkeen lapset voidaan liittää myös hänen tiliinsä. Toisen vanhemman huoltajaliitokset tehdään täältä asiakaspalvelun toimesta (suomisport@olympiakomitea.fi). Tämä siksi, että palvelu estää toista huoltajaa “kaappaamasta” lapsia toiseen tiliin, jos he ovat jo liitettynä toisessa tilissä.
Tervetuloa Oulun Uinnin jäseneksi!
Ajankohtaista
Kauden 2023-2024 avoin uimakoulu- ja kurssi-ilmoittautuminen avataan maanantaina 22.05.2023 klo 18.00!
19.5.2023
Ilmoittautuminen tulevan kauden uimakouluihin ja lasten kursseille avataan maanantaina 22.05.2023 klo 18.00! Ennakkoilmoittautuminen jo tällä...
Jatka lukemista →
Oulun Uinti 1906 Ry kevätkokous maanantaina 29.05.2023 klo 18:00 Ouluhallin neuvottelutila (2. krs)
19.5.2023
Paikka: Ouluhallin neuvottelutila (2. krs) Aika: 29.05.2023 klo 18:00 Oulun Uinti toivottaa jäsenet tervetulleeksi seuran kevätkokoukseen 29.05.23...
Jatka lukemista →