Hallitus ja organisaatio
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu kahdeksi tilivuodeksi valittu puheenjohtaja ja kahdeksi tilivuodeksi valitut 8-12 jäsentä, jotka eivät ole vakinaisessa työsuhteessa seuraan. Hallituksen jäsenistä puolet on erovuorossa vuosittain. Hallitus voi halutessaan kutsua kokouksiinsa ulkopuolisia henkilöitä. Hallitukseen kuulumattomilla henkilöillä on hallituksen kokouksissa puhe- mutta ei äänioikeutta. Hallituksen toimintakausi on sama kuin yhdistyksen tili- ja toimintakausi.
Ylin päättävä elin on yhdistyksen varsinaiset kokoukset. Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta. Yhdistyksen vuosikokous pidetään syys-joulukuussa ja kevätkokous tammi-toukokuussa hallituksen määräämänä päivänä. Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä, kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä yksi ääni.
Vuosikokouksessa esitetään hallituksen laatima vuosikertomus ja tilinpäätös sekä toiminnan- tai tilintarkastajien antama lausunto. Lisäksi päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille sekä muut sääntöjen määräämät asiat.
Kevätkokouksessa vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä valitaan joka toinen vuosi hallituksen puheenjohtaja ja vuosittain muut jäsenet erovuoroisten tilalle sekä muut sääntöjen määräämät asiat.
Hallituksen sähköposti
hallitus@oulunuinti.fi

Jäsenet
Juha Matilainen, Puheenjohtaja
Henkilöstötyöryhmä, sopimus- ja talousasioiden vastaava
Janne Mannila, Varapuheenjohtaja
Yhdenvertaisuusvastaava, kilpailu- ja ja harrastustoimintavastaava
Hanna Ahola
Markkinointi-, varainhankinta- ja viestintävastaava
Maija Hiltula
Yhdenvertaisuusvastaava
Olli-Pekka Keränen
Henkilöstötyöryhmä
Eeva Kukkonen
Henkilöstötyöryhmä
Mia Kurvinen
Kilpailu- ja harrastustoimintavastaava
Teemu Moilanen
Taitolajivastaava
Heli Pellikka
Taitolajivastaava, sopimus- ja talousasioiden vastaava
Toni Väyrynen
Markkinointi-, varainhankinta- ja viestintävastaava



