Taitouimarin polku


Taitouinnin harrastuspolku Oulun Uinnissa

Oulun Uinnin taitouimarin polku etenee alkeisryhmistä harraste- ja kilparyhmiin sekä mahdollistaa etenemisen aina kansainväliselle tasolle asti.


Image

Alkeisryhmät

Harrastus alkaa alkeisryhmistä, joissa tutustutaan taitouintiin turvallisessa ja innostavassa ympäristössä. Harjoituksissa opetellaan taitouinnin ja eri uintilajien perustekniikoita leikin ja monipuolisten harjoitteiden avulla kannustavassa ympäristössä. Ryhmät sopivat niin uusille harrastajille kuin jo hieman taitouintia kokeilleille.

Alkeisryhmissä harjoitellaan yleensä 1–2 kertaa viikossa ja kevätkauden päätteeksi osallistutaan kevätnäytökseen.

Alkeisryhmien tärkeimmät tavoitteet on tarjota onnistumisen kokemuksia ja iloisia hetkiä vesiliikunnan parissa sekä valmiudet siirtyä seuran kilpa-, harraste-, taitouinti- ja uimahyppyryhmiin.

Harrasteryhmät

Harrasteryhmissä harjoittelu jatkuu oman ikätason ja taitojen mukaisesti. Harjoituksissa syvennetään lajitekniikkaa, opetellaan musiikkiohjelmia ja harjoitellaan joukkueena toimimista.

Harrasteryhmät tarjoavat mahdollisuuden harrastaa taitouintia tavoitteellisesti mutta rennossa ja kannustavassa ilmapiirissä. Kauden aikana harjoitellaan myös esiintymistä ja yhteisiä ohjelmia kevätnäytökseen.


Alkeis- ja harrasteryhmät
Taitouinnin alkeis- ja harrasteryhmissä opetellaan lajin perustaitoja turvallisesti ja innostavassa ilmapiirissä. Ryhmät sopivat uusille harrastajille sekä lajia jo hieman kokeilleille.


Kilparyhmät

Kilparyhmissä harjoittelu kehittyy yhä tavoitteellisemmaksi ja kauteen tulevat mukaan kilpailut. Lajitaitoja opetellaan omalla tasolla kohti oman ikäsarjan kuvioiden ja musiikkiohjelmien hallintaa. Harjoitusmäärät kasvavat vaiheittain uimarin iän ja tavoitteiden mukaan.

Kilparyhmissä opetellaan:

  • taitouinnin lajitekniikkaa
  • uinnin tekniikkaa
  • liikkuvuutta, voimaa ja kestävyyttä
  • esiintymistä ja ilmaisua
  • musiikkiohjelmia ja kuvioita
  • joukkueena toimimista 
  • tavoitteiden asettamista ja niitä kohti työskentelyä

Harjoittelun tavoitteena on tarjota positiivisia harjoitus- ja kisakokemuksia sekä tukea uimarin kehitystä omalla tasollaan.


Kilparyhmät
Kilparyhmissä harjoitellaan tavoitteellisesti kohti kilpailuja oman tason ja ikäsarjan mukaisesti. Kilparyhmissä edustetaan myös yksilöohjelmilla, eli soloilla ja duoilla..

 

Huipputason toiminta

Oulun Uinnin taitouintipolku mahdollistaa etenemisen myös edustus- ja kansainväliselle tasolle asti. Tavoitteellisimmilla uimareilla on mahdollisuus harjoitella kohti kansainvälisiä arvokilpailuja ja maajoukkuetoimintaa. Urheilijan oman potentiaalin kehittymistä tuetaan yksilöllisellä harjoittelun suunnittelulla sekä tiiviillä yhteistyöllä urheilijan, valmentajan ja muiden tukipalveluiden välillä.

Lajin parissa oman harrastamisen jälkeen

Polku taitouinnin parissa voi jatkua myös harrastamisen jälkeen esimerkiksi:

  • aikuisten harrasteryhmissä
  • valmennus- ja ohjaustehtävissä
  • tuomaritoiminnassa 
  • seuratyössä ja liittotoiminnassa
Image