Miten mukaan kilpauintiin?


Kilpauinti voi olla ensimmäinen askel tavoitteellisempaan harrastamiseen – tai luonteva jatko uimakoulupolulta. Oulun Uinnissa kilpauintiin voi tulla mukaan monella eri tavalla, ja jokaiselle pyritään löytämään sopiva taso harjoitella ja kehittyä.

Kilpauinti harrastuksena

Kilpauinti Oulun Uinnissa tarjoaa mahdollisuuden harrastaa tavoitteellisesti, mutta omista lähtökohdista käsin.

Aloittavissa kilparyhmissä harjoituksia on tyypillisesti kolme kertaa viikossa. Kaikkiin harjoituksiin ei tarvitse osallistua, ja mukaan voi tulla myös kevyemmällä sitoutumisella.

Seurassa kannustetaan lapsia ja nuoria monipuoliseen liikkumiseen, ja useamman harrastuksen yhdistäminen on täysin mahdollista.

Uimarin kehittyessä harjoittelun määrä ja tavoitteellisuus voivat kasvaa, mutta seurassa pyritään tarjoamaan kilpauinnin harrastusmahdollisuus eri tasoilla ja erilaisilla tavoitteilla.

Tärkeintä on innostus harjoitteluun ja halu kehittyä omalla polulla.

Seuran sisäinen etenemispolku

Yleisin polku kilpauintiin kulkee seuran oman toiminnan kautta.

Uimari etenee uimakoulujen kautta Vesitaitureihin, josta siirrytään eteenpäin joko kilpauintiryhmiin tai lasten harrasteryhmiin.

Ryhmäsuositukset tehdään yhdessä ohjaajien ja seuran vastuuhenkilöiden kanssa uimarin kehityksen ja valmiuksien perusteella, pääsääntöisesti aina kevätkauden päätteeksi. Myös kesken kauden on mahdollista tulla mukaan kilparyhmätoimintaan, mikäli sopivan tasoisesta ryhmästä löytyy tilaa.

Uudet aloittavien kilparyhmät perustetaan pääsääntöisesti aina elokuussa, kun uusi syyskausi käynnistyy. 

Siirtyminen harrasteryhmistä kilpauintiin

Kilpauintiin on mahdollista siirtyä myös harrasteryhmistä.

Tällöin uimarin tulee olla motivoitunut tavoitteellisempaan harjoitteluun ja valmis sitoutumaan säännölliseen harjoitteluun.

Siirtymisestä sovitaan aina tapauskohtaisesti.

Ulkopaikkakunnalta tulevat uimarit

Oulun Uinnin kilpauintiryhmiin voi hakeutua myös muista seuroista.

Tällöin uimarin tilanne ja sopiva ryhmä arvioidaan yhdessä valmennuspäällikön kanssa.

Uimaliiton kilpailulisenssin hankinta

Uimaliiton alaisissa virallisissa kilpailuissa uiminen vaatii kilpailulisenssin hankkimista. Uimaliiton lisenssikausi on aina 1.8.-31.7.

Lisenssin voi hankkia joko koko lisenssikaudelle tai vaihtoehtoisesti tapahtumalisenssinä, joka on voimassa 2 viikon ajan. Lisäksi on mahdollista hankkia alle 18v harrastelisenssi, jolla saa kisata ainoastaan seuran sisäisissä kilpailuissa, kuten Linnanmaacupeissa.

Voit tutustua Uimaliiton kilpailulisenssitarjontaan täältä

 

 

 

Image