Toiminnanjohtajan katsaus vuoteen 2025
Vuosi 2025 oli Oulun Uinnille poikkeuksellisen suuri muutoksen vuosi – ja samalla osoitus siitä, miten vahva ja sopeutumiskykyinen seurayhteisömme on.
Alkuvuoden merkittävin tapahtuma oli Raksilan uimahallin sulkeutuminen helmi–maaliskuun vaihteessa. Raksila on ollut oululaisen uinnin peruskivi vuosikymmenten ajan, ja sen sulkeutuminen kosketti laajasti koko yhteisöämme. Helmikuussa kisatut perinteiset Oulun Uinnit tarjosivat hallille arvoisensa jäähyväiset: katsomot täyttyivät ja kilpailutunnelma oli parhaimmillaan.
Talviloman jälkeen toimintamme siirtyi Linnanmaan uuteen uimahalliin sekä Raatin uimahalliin. Muutos toi mukanaan uudenlaisia järjestelyjä ja arjen säätöä, mutta seurayhteisö otti siirtymän vastaan hienolla joustavuudella ja yhteistyöllä. Uusissa olosuhteissa toiminta on pysynyt aktiivisena ja elinvoimaisena, mikä kertoo yhteisömme vahvuudesta.
Urheilullisesti vuosi tarjosi merkittäviä onnistumisia:
- Taitouinnissa Mari Moilala edusti Suomea aikuisten EM-kilpailuissa Portugalissa, sijoittuen parhaimmillaan kymmenenneksi – erinomainen saavutus kansainvälisellä tasolla.
- Topias Nygård ja Konsta Rantasuo tekivät vahvat suoritukset lyhyen radan aikuisten EM-uinneissa Lublinissa joulukuussa 2025. Molemmat olivat kilpailuissa ennätysvauhdissa, ja Topias ui 50 metrin selkäuinnissa myös lähelle omia Suomen ennätyslukemiaan.
- Nuorten uimareiden kehitys jatkui läpi vuoden, ja useat juniorit ottivat merkittäviä askeleita kohti valtakunnallista kärkeä.
Vuoden aikana teimme myös tärkeää työtä tulevaisuuden suunnan selkeyttämiseksi. Seuran uusi strategia 2026–2028 esiteltiin jäsenistölle 3.12.2025 pidetyssä vuosikokouksessa. Strategiassa määriteltiin seuran visio, missio ja arvot, ja siinä linjataan konkreettiset kehitystoimet tuleville vuosille kohti Raksilan uudistuvan vesiliikuntakeskuksen avausta. Strategia painottaa hyvinvointia, tavoitteellisuutta, turvallisuutta, yhdenvertaisuutta ja yhteisöllisyyttä – arvoja, jotka näkyvät jo nyt päivittäisessä toiminnassamme.
Kaiken kaikkiaan vuosi 2025 osoitti, että Oulun Uinti on vahva ja kehittyvä seura myös suuressa muutoksessa. Raksilan sulkeutuminen oli iso muutos, mutta olemme jatkaneet määrätietoista ja laadukasta toimintaa kohti uutta aikakautta.
Kiitos kuluneesta vuodesta ja rauhallista joulunaikaa kaikille!
Sami Juopperi
sami.juopperi@oulunuinti.fi
040 703 5998
Toimisto suljettuna 20.12.–4.1.
Oulun Uinnin toimisto on joululomalla 20.12.2025–4.1.2026.
Kiireellisissä asioissa voit olla yhteydessä toiminnanjohtaja Sami Juopperiin.
Loppuvuoden kisamenestys
Loppuvuoden kilpailukaudella Oulun Uinnin uimarit menestyivät erinomaisesti niin kotimaan arvokilpailuissa kuin kansainvälisillä areenoilla. Marras-joulukuu tarjosi mitaleita, ennätyksiä ja vahvoja joukkuetuloksia useissa eri kilpailuissa.
Pohjoismaiden mestaruuskilpailut
Olivia Riekki saavutti hopeaa sekauintiviestissä ja pronssia vapaauintiviestissä. Oulun Uintia edustivat lisäksi Jeriko Helanen ja Linnea Heikkilä. Kaikki seuran uimarit nähtiin finaaleissa ja keräsivät pistesijoja viestimitalien ohella.
Taitouinnin teknisten taitojen mestaruuskilpailut
Mari Moilala voitti Senior Solo -mestaruuden jo kolmatta vuotta peräkkäin. Juniorisarjoissa nähtiin lisäksi useita hienoja onnistumisia Oulun Uinnin taitouimareilta.
Lyhyen radan EM-uinnit
Topias Nygård sijoittui 50 metrin selkäuinnissa 22. sijalle, uiden samalla lähelle omissa nimissään ollutta Suomen ennätystä. Lisäksi Topias ui 100 metrin selkäuinnissa uuden ennätyksensä, parantaen samalla Oulun Uinnin seuraennätystä.
Konsta Rantasuo ui myös oman ennätyksensä 100 metrin selkäuinnissa.
Mastersien lyhyen radan EM-uinnit
Sofia Risteelä saavutti hopeaa 50 ja 100 metrin rintauinneissa. Lisäksi hän sijoittui viidenneksi 200 metrin rintauinnissa ja seitsemänneksi 100 metrin sekauinnissa.
Lyhyen radan IKM-finaalit
Viivi Vesa voitti 100 metrin selkäuinnin ikäkausimestaruuden ja Veera Antinmaa 100 metrin perhosuinnin mestaruuden. Lisäksi joukkue saavutti runsaasti ennätysparannuksia, mitaleja ja pistesijoja.
Lyhyen radan SM-uinnit
Oulun Uinti saavutti useita arvokkaita mitaleja.
Nuorten Suomen mestaruus tuli 4×50 metrin mixed sekauintiviestissä uudella nuorten Suomen ennätysajalla joukkueella Leevi Väyrynen, Linnea Heikkilä, Jeriko Helanen ja Olivia Riekki.
Lisäksi:
- Topias Nygård voitti aikuisten Suomen mestaruuden 50 metrin selkäuinnissa.
- Leevi Väyrynen saavutti nuorten Suomen mestaruuden 200 metrin selkäuinnissa.
Kokonaisuutena Oulun Uinnin joukkue ui vahvat ja tasaiset SM-kilpailut, osoittaen leveyttä ja kilpailukykyä kaikissa ikäluokissa.
Kevätkauden ensimmäinen LinnanmaaCup – 6.1.
Kevätkausi käynnistyy kilpailutunnelmissa, kun kevään ensimmäinen LinnanmaaCup uidaan loppiaisena 6.1. klo 16.30 alkaen Linnanmaan uimahallissa.
Kilpailu on avoin seuran omille uimareille ja tarjoaa loistavan startin uuteen kauteen.
Kevätkauden 2026 aloitus
Kevätkausi alkaa viikolla 2 (5.1. alkava viikko).
Kevätkauden aikana on tärkeää seurata oman ryhmän aikatauluja myClubin kalenterista, jotta voit varmistaa oman ryhmäsi harjoitusajat ja -päivät. Kauden aikana tulee sekä pyhistä että hallivuoroista johtuvia ryhmäkohtaisia poikkeuksia, ja ajantasaisin tieto löytyy myClubista.
Esimerkiksi loppiaisen 6.1. vuoksi tiistain ryhmät eivät harjoittele, ja tiistain uimakouluryhmät aloittavat kevätkautensa vasta tiistaina 13.1.
Kevätkauden yleisimpiä poikkeuksia rytmiin ovat:
- talviloma
- pääsiäinen
- vapun ympäristö
Muuta huomioitavaa:
- Perheuintivuorot käynnistyvät la–su 10.–11.1.
- Kevätkauden ilmoittautuminen on edelleen auki.
- Nykyisten ryhmien paikat jatkuvat automaattisesti, ellei niitä peruta ohjeiden mukaisesti.
Yhteistyökumppanilta: Anna palautetta ja voita palkinto
Oulun Uinnin yhteistyökumppani ODL Liikuntaklinikka pyytää palautetta SeuraDiili-palvelusta.
Palautteen antaminen vie vain muutaman minuutin ja siihen vastataan nimettömänä. Vastaajien kesken arvotaan Polar Pacer Pro -sykemittari (arvo 349 €).
Vastaa kyselyyn: : SeuraDiilin palautekysely 2025
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2026!
Oulun Uinti kiittää kaikkia uimareita, perheitä, valmentajia, työntekijöitä ja vapaaehtoisia kuluneesta vuodesta.
Lämminhenkistä joulun aikaa ja energistä alkua uudelle kaudelle!
Nähdään altailla taas tammikuussa.
Kevään uimakoulutoiminta on herättänyt suurta kiinnostusta, ja varsinkin 5-8 vuotiaiden Vesipeuhularyhmät alkavat olla jo yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta täynnä.
Vastataksemme tähän kysyntään avaamme nyt kaksi uutta Vesipeuhula-ryhmää, jotka on lisätty kalenteriin jälkikäteen.
Uudet Vesipeuhularyhmät ovat sisällöltään samanlaisia ja tarjoavat lapsille turvallisen, innostavan ja pitkäkestoisen tavan kehittää vesitaitojaan.
Ryhmien ajankohdat:
Vesipeuhulat ovat koko kevään mittaisia uimakouluja, jotka sisältävät 15 opetuskertaa (+ monipuolisuuspäivä ja kauden päätöstapahtuma). Pitkäkestoinen ryhmä tukee lapsen vesitaitojen kehittymistä rauhassa, leikin ja onnistumisen kokemusten kautta.
Uimakoulun sisältö:
- Vesitaitojen ja uimataidon alkeiden harjoittelua
- Leikkiä, liikettä ja vedessä toimimista
- Ammattitaitoiset ja kannustavat ohjaajat
- Jatkuva, lapsen kehitystä tukeva ryhmä
💶 Hinta: 240 € / kevät + 35 € jäsenmaksu
Lisätietoa Vesipeuhula-uimakouluista löydät kotisivuiltamme:
👉 www.oulunuinti.fi/alkeisuimakoulu-vesipeuhula/
Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä – tervetuloa mukaan Vesipeuhulaan!
Oulun Uinnin Topias Nygård ja Konsta Rantasuo edustivat Suomea lyhyen radan EM-uinneissa Lublinissa, Puolassa 2.–7.12.2025. Molemmat uimarit kilpailivat ensimmäistä kertaa aikuisten kansainvälisissä arvokisoissa.
Topias vastasi OU:n kovimmasta sijoituksesta uidessaan 50 metrin selkäuinnissa ajan 23,85, mikä riitti 22. sijaan. Suoritus oli äärimmäisen lähellä hänen omissa nimissään ollutta Suomen ennätystä – eroa jäi vain 0,04 sekuntia. Myöhemmin kilpailuissa Uinti Turun Ajjuub Ezzat paransi kyseistä Suomen ennätystä viestin avausosuudella.
Topias ui erinomaisesti myös 100 metrin selkäuinnissa, jossa hän kellotti ajan 53,41, uuden Oulun Uinnin seuraennätyksen.
Konsta onnistui puolestaan hienosti omissa lajeissaan ja teki uuden henkilökohtaisen ennätyksensä 100 metrin selkäuinnissa ajalla 54,37. Myös muissa lajeissaan (50 m ja 100 m selkäuinti, 100 m sekauinti ja 100 m rintauinti) Konsta esitti tasaisen vahvaa tekemistä ja saavutti kauden parhaan aikansa rintauinnissa.
Vaikka välieriä ei tällä kertaa saavutettu, kisat tarjosivat molemmille arvokasta kokemusta kohti tulevia kansainvälisiä kilpailuja ja merkittävää kehitystä heidän urapolullaan.
Uimareiden kausi jatkuu vielä ennen joulua, kun he osallistuvat lyhyen radan SM-uinteihin Jyväskylässä ensi viikolla.
Oulun Uinti esitteli keskiviikkona 3. joulukuuta pidetyn vuosikokouksen yhteydessä jäsenistölle seuran uuden vision, mission, arvot ja strategian vuosille 2026–2028. Tilaisuudessa käytiin hyvää ja rakentavaa keskustelua siitä, mihin suuntaan seuraa ollaan viemässä ja miten uusi strategia tukee seuran kehitystä tulevina vuosina.
Kohti Vesiliikuntakeskuksen aikakautta
Uusi strategia ohjaa Oulun Uinnin toimintaa kohti Raksilan Vesiliikuntakeskuksen valmistumista. Kolmivuotinen suunnitelma rakentuu selkeälle vaiheistukselle:
- 2026 – toiminnan ja rakenteiden vahvistaminen
- 2027 – kehitystoimien käyttöönotto ja toimintatapojen yhtenäistäminen
- 2028 – strategian uudistaminen ja siirtyminen uuteen toimintaympäristöön
Tavoitteena on rakentaa entistä yhtenäisempi, osaavampi ja toimintavarmempi seura, joka pystyy tarjoamaan laadukkaat uintipalvelut kaikenikäisille.
Uusi visio ja missio
Tilaisuudessa esiteltiin seuran päivitetty visio:
“Turvallinen, ammattitaitoinen ja menestyvä huippu-uimaseura, jossa on hyvä harrastaa ja kehittyä.”
Missio korostaa vastuullisuutta, ammattitaitoa ja edistyksellisyyttä seuratoiminnassa – harrasteuinnista kilpailulliseen huippu-urheiluun.
Arvot ohjaavat kaikkea tekemistä
Uudistettu arvopohja – hyvinvointi, tavoitteellisuus, turvallisuus, yhdenvertaisuus ja yhteisöllisyys – toimii seuran toiminnan kulmakivenä. Arvot heijastavat sitä, millaisen ympäristön Oulun Uinti haluaa tarjota jokaiselle jäsenelleen.
Katse tulevaisuudessa
Uusi strategia antaa selkeät suuntaviivat seuran toiminnan kehittämiselle ja palvelujen parantamiselle kohti Vesiliikuntakeskuksen avausta. Tilaisuudessa esiin noussut palaute oli tärkeää ja tuki strategian jatkotyöstämistä. Strategiatyön odotetaan vahvistavan seurayhteisöä ja varmistavan laadukkaan toiminnan myös tulevina vuosina.
Oulun Uinnin strategia 2026-2028
Marraskuun jäsentiedote kokoaa yhteen Oulun Uinnin ajankohtaiset asiat: kevätkauden peruutusehdot ja ryhmäpaikkojen varmistaminen, syyskauden päätöstapahtumat, perheuintivuorojen aikataulut, itsenäisyyspäivän LinnanmaaCup, loppuvuoden kilpailuhuipennukset sekä seuran sääntömääräisen vuosikokouksen ajankohta. Suosittelemme kaikkia jäseniä tutustumaan tiedotteeseen huolellisesti.
TIIVISTE: MARRASKUUN TÄRKEIMMÄT ASIAT
- Ryhmäpaikka jatkuu automaattisesti kevätkaudelle, ellei sitä peruta määräaikaan mennessä
- Kevätkauden peruutukset:
• Uimakoulut ja harrasteryhmät 1.12. mennessä
• 2.–31.12. tehdyistä peruutuksista 30 € toimistomaksu
• Kilparyhmät 31.12. mennessä - Uimakoulujen ja harrasteryhmien vapaat paikat avataan maanantaina 8.12. klo 18.00 myClubissa.
- Kevätkauden maksut:
• Uimakoulut & harrasteryhmät: ennakkomaksu 50 % joulukuussa, loppuosa helmikuussa
• Kilparyhmät: kevään kausimaksut laskutetaan tammi–helmikuussa - Uimakoulujen syyskauden päättärit la 13.12. klo 15.30–18.00 (Linnanmaan uimahalli)
- LinnanmaaCup itsenäisyyspäivänä 6.12. klo 10 alkaen
- Oulun Uinnin sääntömääräinen vuosikokous ke 3.12. klo 18.00
- Loppuvuoden kilpailuhuipennukset useissa ikäluokissa ja lajeissa
KEVÄTKAUDEN PERUUTUSEHDOT
Ryhmien paikat jatkuvat automaattisesti kevätkaudelle, mikäli niitä ei erikseen peruta peruutusehtojen mukaisesti.
Jos paikka halutaan perua, jäsenen tulee:
- tehdä ryhmäpaikan peruutus säädetyssä määräajassa
- ilmoittaa samalla haluaako seuran jäsenyyden jatkuvan
Seuran jäsenyys on toistaiseksi voimassa oleva ja jatkuu automaattisesti myös ensi toimintavuodelle, mikäli sitä ei erikseen peruta 31.7.2026 mennessä.
Uimakoulut, taitouinti- & harrasteryhmät
• Peruutus kuluitta viimeistään 1.12.
Kilpauintiryhmät
• Peruutus kuluitta viimeistään 31.12.
Kevätkauden maksukäytännöt
- Uimakoulut ja harrasteryhmät: 50 % kausimaksusta laskutetaan joulukuussa, loppuosa helmikuussa
- Kilpauinti, taitouinti- ja uimahyppyryhmät: kausimaksu laskutetaan tammi–helmikuussa
PERHEUINTIVUOROT
Syksyn perheuintivuorot jatkuvat marras–joulukuussa seuraavasti:
- Itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12. perheuintivuoroa ei järjestetä.
- Sunnuntaina 7.12. perheuintivuoro järjestetään normaalisti. Tuolloin altailla on tavallista enemmän vapaata tilaa jäsenten omatoimista uintia varten.
- Syksyn viimeinen perheuintivuoro pidetään sunnuntaina 14.12.
- Kevätkauden ensimmäinen perheuintivuoro järjestetään lauantaina 10.1.
ITSENÄISYYSPÄIVÄN LINNANMAACUP
Itsenäisyyspäivänä lauantaina 6.12. järjestetään syksyn toinen LinnanmaaCup Linnanmaan uimahallilla. Kilpailut käynnistyvät klo 10.00 ja kestävät arviolta noin klo 14.00 asti.
Kilpailujen aikana halliin pääsevät vain kilpailuun osallistuvat uimarit, valmentajat ja toimitsijat. Katsojia ei voida ottaa halliin tilan rajallisuuden vuoksi.
MUISTUTUS SYYSKAUDEN PÄÄTÖKSESTÄ
Kaikkien ryhmien tarkat opetus- ja harjoituskerrat löytyvät myClubin kalenterista.
Ryhmäkohtaiset kauden lopetuspäivät vaihtelevat — tarkistathan oman ryhmäsi aikataulut.
UIMAKOULUJEN SYYSKAUDEN PÄÄTTÄRITAPAHTUMA
Linnanmaan uimahalli
Lauantaina 13.12. klo 15.30–18.00
Päättäreiden aikana voi kokeilla muun muassa:
- Wibit-esterataa
- Vesijuoksumattoa
- Muita hauskoja vesitoimintapisteitä
Sisään uimahalliin pääsee noin klo 15.15, kun halli on ensin tyhjennetty muista asiakkaista. Altaissa saa liikkua vapaasti klo 15.30–18.00 välisenä aikana.
Seuran ohjaajat ovat altailla tukemassa toimintaa ja turvallisuutta.
Lapset ovat tapahtuman ajan huoltajien vastuulla ja voivat kierrellä vapaasti eri toimintapisteillä.
SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS – TERVETULOA VAIKUTTAMAAN
Ke 3.12.2025 klo 18.00
PoPLi ry:n kokoustila, Sammonkatu 6, 90570 Oulu
Kokouksessa esitellään:
- Toimintakertomus ja tilinpäätös toimintavuodelta 2024–2025
- Oulun Uinnin uudet arvot, visio ja missio
- Strategia vuosille 2026–2028
Kokous on avoin kaikille seuran jäsenille.
SYKSYN KILPAILUKAUDEN HUIPENTUMAT
Oulun Uinti mukana loppuvuoden tärkeimmissä kilpailuissa:
Ensimmäisenä vuorossa ovat Taitouinnin teknisten taitojen mestaruudet 28.–30.11.2025 Tikkurilassa (Vantaalla), jossa Oulun Uinnin taitouimarit ovat mukana kisaamassa mestaruuksista.
Samana viikonloppuna 28.–30.11.2025 Islannissa, Reykjavikissa järjestetään Pohjoismaiden mestaruuskisat. Oulun Uinnista mukana ovat uimarit Jeriko Helanen, Linnea Heikkilä ja Olivia Riekki, ja valmennusryhmässä toimii seuran päävalmentaja Joonatan Lehtonen.
Joulukuun alussa 2.–7.12.2025 Lublinissa, Puolassa käydään Lyhyen radan EM-uinnit. Seuraamme siellä edustavat Topias Nygård ja Konsta Rantasuo.
Heti perään 10.–14.12.2025 samassa Lublinin kilpailupaikassa järjestetään Masters EM-uinnit, joissa Oulun Uintia edustaa Sofia Risteelä.
Ikäkausiuimarit ovat kilpailuissa mukana Lyhyen radan ikäkausimestaruusuintien finaaleissa 12.–14.12.2025 Raumalla. Oulun Uinnista kilpailuihin osallistuu yli 20 uimarin vahva joukkue.
Kilpailukauden huipentaa Lyhyen radan SM-uinnit 18.–21.12.2025 Jyväskylässä. Oulun Uinti on mukana suurella joukkueella kilpailemassa sekä nuorten että avoimen sarjan Suomen mestaruuksista.
Toivotamme kaikille kilpailijoille menestystä, tsemppiä ja turvallisia matkoja kauden päätöskisoihin!
Oulun Uinti 1906 ry
Oulun Uinti 1906 ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään
keskiviikkona 3.12.2025 klo 18.00
Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry:n kokoushuoneessa
Sammonkatu 6, 90570 Oulu
Kokous järjestetään seuran sääntöjen mukaisesti syys–joulukuussa pidettävänä vuosikokouksena.
Tämä kokouskutsu on julkaistu yhdistyksen sääntöjen edellyttämällä tavalla ilmoituksena seuran verkkosivuilla vähintään seitsemän (7) vuorokautta ennen kokousta.
Kokouksessa käsitellään:
- hallituksen laatima vuosikertomus ja tilinpäätös kaudelta 2024–2025
- toiminnantarkastajien tai tilintarkastajien lausunto
- päätös tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä
- Oulun Uinnin uuden strategian (2026–2028) sekä päivitettyjen arvojen, vision ja mission esittely
Osallistumisoikeus
Kokous on avoin kaikille yhdistyksen jäsenille. Jokaisella varsinaisella jäsenellä, kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä on yksi ääni. Kannattajajäsenillä on läsnäolo- ja puheoikeus.
Lisätietoja
Sami Juopperi
Toiminnanjohtaja, Oulun Uinti 1906 ry
Puhelin: +358 40 703 5998
Sähköposti: sami.juopperi@oulunuinti.fi
Tervetuloa vaikuttamaan seuran toimintaan ja tulevaisuuteen!
Oulun Uinti 1906 ry:n hallitus

Ilmoittautuminen kevään 2026 ryhmiin ja kursseille on nyt avattu!
Suurin osa jatkuvista ryhmistä jatkaa syksyllä aloittaneiden kokoonpanoilla, mutta vapautuneita paikkoja avataan myyntiin ryhmäkohtaisesti. Mukaan tulee myös muutamia täysin uusia ryhmiä uusia harrastajia varten.
Jos etsit aloituspaikkaa uudelle harrastajalle, suosittelemme toimimaan nopeasti, sillä uudet paikat ovat rajallisia.
Alla näet eri toiminnot sekä ilmoittautumislinkit. Klikkaa suoraan haluamaasi ryhmää – ja varaa paikkasi. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, joten ole ajoissa!
Mikäli kysyttävää ilmaantuu, ota yhteyttä osoitteeseen uimakoulut@oulunuinti.fi tai puhelimitse 040 5323 813.
Tervetuloa mukaan uimaan – olipa tavoitteesi sitten uimataidon oppiminen, kuntoilu tai tekniikan hiominen!
Uimakoulutasot:
Perhepeuhula (2–4 v)
Ensimmäinen tutustuminen veteen yhdessä vanhemman kanssa.
Minivesipeuhula (3–5 v)
Vesirohkeuden ja veteen tottumisen harjoittelua leikkien ja liikkeen avulla.
Vesipeuhula (5–7 v)
Lapsi harjoittelee vedessä liikkumisen perustaitoja ja rohkaistuu kokeilemaan eri uintitapoja.
Vesipedot (6–9 v)
Monipuolista uimataitoharjoittelua, jossa yhdistyvät tekniikka, liikkuminen ja onnistumisen ilo.
Vesitaiturit (8–11 v)
Tekniikkaa, taitoa ja vesiliikunnan iloa – tavoitteena varma ja monipuolinen uimari.
Lasten ja aikuisten kurssitoiminta:
Vesirohkeuden ja veteen tottumisen harjoittelua leikkien ja liikkeen avulla.
Aikuisten tekniikkakursseilla keskitytään uintitekniikan hiomiseen ja tehokkaampaan liikkumiseen vedessä ohjatusti.
Harrasteuintiryhmät:
Lasten uintiryhmissä kehitetään vesitaitoa ja uimataitoa leikinomaisesti, tavoitteena siirtyminen uimakoulusta kohti itsenäisempää uintiharjoittelua
Nuorten uintiryhmässä harjoitellaan monipuolisesti sekä kuntoa että uintitekniikoita, sopien harrastemielessä uivia nuoria varten ilman kilpailutavoitteita.
Aikuisten Kuntoryhmät (1 tai 2krt viikossa)
Aikuisten kuntoryhmissä harjoitellaan hyvässä ohjauksessa oman tason mukaan, tavoitteena kokonaisvaltainen hyvinvointi ja uintikunnon ylläpito.
Taitouintiryhmät:
Lasten ja aikuisten alkeisryhmät (1krt viikossa)
Lokakuussa Oulun Uinnin toiminnassa on luvassa paljon tapahtumia ja muutamia aikataulumuutoksia.
Tähän uutiseen on koottu kaikki tärkeimmät asiat uimakoululaisille, harrastajille ja perheille.
Lue tiedote huolellisesti ja tarkista oman ryhmäsi aikataulut myClubin kautta.
Uimakoululaisten monipuolisuuspäivä – la 18.10. klo 15.30–18.00
Kaikille uimakoululaisille järjestetään yhteinen syyskauden monipuolisuuspäivä
Linnanmaan uimahallilla (Virkakuja 1, 90570 Oulu) lauantaina 18.10. klo 15.30–18.00.
Päivän aikana voi kokeilla mm.
- Wibit-esterataa
- Vesimattoa
- Paljon muuta hauskaa ja monipuolista vesiliikuntaa
Seuran puolesta kaikilla altailla on ohjaajia toimintaa ja turvallisuutta varten.
Lapset ovat tapahtuman ajan huoltajiensa vastuulla ja voivat liikkua vapaasti eri toimintapisteillä oman kiinnostuksensa mukaan.
Pukutiloihin pääsee klo 15.15 ja hallista poistutaan viimeistään klo 18.30.
Kyseisellä viikolla ei pidetä uimakoulujen opetuskertoja perheuintivuoroilla.
Ryhmäkohtaiset poikkeukset löytyvät oman ryhmän myClub-sivulta.
Lisätiedot: uimakoulut@oulunuinti.fi
Sunnuntaina 19.10. tavallista enemmän vapaata allastilaa
Perheuintivuoro järjestetään sunnuntaina 19.10. klo 18.00–21.00.
Tällöin on tavallista enemmän vapaata tilaa sekä kuntoaltaassa että lasten altaissa.
Jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita uimaan – myös kuntosali on avoinna normaalisti.
Huomioithan, että lapset ovat huoltajien vastuulla, jos perhe tulee uimaan opetuskertojen ulkopuolella.
Syyslomaviikko 20.–26.10.
Useimmat Oulun Uinnin toiminnot ovat tauolla syyslomaviikolla joko osittain tai koko viikon ajan.
- Kaikki uimakoulut ja harrasteryhmät ovat tauolla koko viikon.
- Muiden jaostojen aikataulut löytyvät myClubin kalenterista tai oman valmentajan kautta.
Linnanmaacup 25.–26.10. – ei perheuintivuoroa
Syysloman jälkimmäisenä viikonloppuna järjestetään kauden ensimmäinen Linnanmaacup yhteistyössä
Oulun Lohien, Haukiputaan Heiton ja Kempeleen Pyrinnön kanssa.
Huomioithan:
- Perheuintivuoroa ei järjestetä kilpailuviikonloppuna.
- Kilpailujen aikana halliin pääsevät vain uimarit, valmentajat ja toimitsijat.
- Katsojia ei voida ottaa halliin tilan rajallisuuden vuoksi.
Perheuintivuorojen käytännöt
Muutama tärkeä muistutus Linnanmaan perheuintivuoroista:
- Aulavalvonta päästää jäsenet pukuhuoneille
- lauantaisin klo 15.15
- sunnuntaisin klo 17.45
- Altaisiin saa mennä
- lauantaisin klo 15.30
- sunnuntaisin klo 18.00
(Lasten altaalle sunnuntaisin aikaisintaan klo 17.55)
- Allasaika päättyy
- lauantaisin klo 18.30
- sunnuntaisin klo 21.00
- Uimahallista poistutaan viimeistään
- lauantaina klo 18.45
- sunnuntaina klo 21.15
Huomioithan lisäksi:
- myClub-sovelluksen jäsenkortti tulee olla käytössä, sillä aulavalvonta voi tarkistaa jäsenyyden.
- Jäsenyyttä ei tarvita uimakoululaisten saattamiseen tai opetuksen seuraamiseen.
- Altaita tai kuntosalia käyttävien henkilöiden tulee olla Oulun Uinnin jäseniä.
Jäsenyyden voi lunastaa täältä
Jäsenkyselyt
Oulun Uinti haluaa kehittää toimintaansa ja tarjota entistä parempia mahdollisuuksia kaikille jäsenilleen.
Olemme lähettäneet 7.10. eri jaostoille jäsenkyselyt sähköpostitse myClubin kautta.
Toivomme, että mahdollisimman moni jäsen vastaa – mielipiteesi on meille tärkeä!
Kyselyihin voi vastata 31.10.2025 saakka.
Huomenna on aika laittaa Oulun Uinnin vaatteet päälle missä ikinä oletkin, sillä on vuosittaisen seurapaitapäivän aika!
Seurapaitapäivää voi viettää niin kouluissa, kotona, toimistoilla kuin etätoimistoillakin – kutsummekin kaikki mukaan kampanjaan, osallistuminen on helppoa:
- Kaiva kaapista rakkaan seuran paita ja pue se päälle tiistaina 23.9.
- Nappaa kuva itsestäsi
- Postaa kuva someen tunnisteilla #seurapaitapäivä ja #seurasydän
- Voit myös tägätä kuvaan @oulun_uinti , jaamme kuvia pitkin päivää seuran sometilien tarinat- osioon
Juhlistetaan yhdessä suomalaista urheiluseuratoimintaa seurapaitapäivän merkeissä!
Linnanmaan uimahallin kuntoallas suljettiin sunnuntaina aamupäivällä ulostelöydön vuoksi. Lisäksi myös lasten altaat ovat olleet päivän aikana suljettuina. Kaikki altaat ehditään kuitenkin saada avattua ennen Oulun Uinnin illan perheuintivuoroa ja kaikki illan uimakoulut/harjoitukset päästään pitämään suunnitelman mukaisesti.


